tiistai 28. marraskuuta 2017

Porkkanaa vai keppiä

Nyt en kirjoitakaan koirien koulutuksesta vaan enemmänkin ihmisistä. Kumpaa sinä haluaisit - porkkanaa vai keppiä? Miten sinä haluaisit itseäsi ohjattavan ja opetettavan?

Olen ollut itse monenlaisten kouluttajien kursseilla. Itse en voi sietää huutamista enkä ylimielistä käytöstä. Huutaminen on sallittua hätätilanteissa mutta ei muuten. Ylimielisyys - minä tiedän,  sinä olet tyhmä ja taitamaton, älä ole eri mieltä koska minä tiedän - näitäkin olen tavannut.

Oppiminen onnistuu paremmin kun tunnetila on oikea. Rento tunnetila edistää oppimista, tämänhän tiedämme jo eläinten kohdalla. Miksi siis pitäisi ihmisten ohjaamisessa ja opettamisessa huutaa, painostaa liikaa,  nöyryyttää, alistaa, jopa itkettää, antaa ymmärtää että olet täysin tyhmä ja taitamaton. Tätä nimittäin tapahtuu - koiramaailmassakin.


Noin vuosi sitten olin Katriina Tiiran luennoilla  "Koiran käyttäytyminen ja persoonallisuus - geenien ja ympäristön vaikutus ja toisena aiheena oli Pelot, ääniarkuus ja eroahdistus - vaikuttavat tekijät". 

Näiltäkin luennoilta jäi mieleen, ihan tieteellisesti todistettua,  mm. se että kaikkiin käytösongelmiin ei syy löydy aina sieltä hihnan toisesta päästä, vaikka niin usein sanotaan. Paljon voimme vaikuttaa, mutta kaikkeen emme. Geenit, ympäristö, epigenetiikka vaikuttaa, halusimme  tai emme.  Jalostuksella voidaan ja kannattaa pyrkiä vaikuttamaan. Itselle tuli mieleen tapaamiani koiria ja muita eläimiä ja niiden erilaisia käyttäytymisiä, joihin ei ole löytynyt syytä. Voit lukea luennosta lisää tästä.


Eli miksi syyllistää aina  ihmistä siitä, että koira ei käyttäydykään toivotusti? Ehkä se ei olekaan hänen vikansa. Onhan hän lähtenyt hakemaan neuvoja ja apua, kun on kurssilla ja koulutuksessa. Tai voihan se olla, että on tehnyt virheitä, ei ole sosiaalistanut tarpeeksi tai oikein, ei ole huomannut koiran kipua, ei ole ymmärtänyt eikä tiedä miten koira oppii tai ehkä koira on vain saanut liikkua ja käyttää aivojaan liian vähän. Siksipä on olemassa myös ammattilaisia joiden tehtävänä on auttaa ihmisiä koiriensa kanssa. Ammattilainen huomioi myös sen ihmisen. Mutta ei niin,  että hän huutaisi tai olisi muuten ilkeä. Seuraavalla kerralla kun sinulle tulee koulutuksessa epämiellyttävä tunne, mieti mistä se johtuu, onko syy sittenkään sinussa? Eläinalan ammattilaisen taitoihin kuuluu myös ihmisten kohtaaminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti