maanantai 28. joulukuuta 2015

Tavoitteena 0 kadonnutta koiraa vuoden vaihteessa!

Kuuntelin verkkoluennon Pelkään ja pakenen, jonka järjesti Koiruuksien Klubi yhdessä Pirkanmaan Etsijäkoirien kanssa. Luennolla käytiin läpi valmistautumista vuoden vaihtumiseen, koiran pelon ilmenemismuotoja, toiminta-tapoihin uutena vuotena sekä mitä sitten, jos koira karkaakin. Ja huom. myös muut eläimet kuin koirat voivat pelätä pauketta, sekin pitäisi huomioida.

Tyypillinen karkaava koira:
-ei ole karannut ennen
-ei pelästynyt viime vuonna
-laukausvarma
-sosiaalinen ja tottelevainen

Usein ihmiset ovatkin yllättyneitä kun koira karkaa eli yllämainitut ovat ihmisten kertomia karanneista koiristaan. Jokaisen koiran kanssa, oli se sitten aiemmin pelännyt tai ei, pitäisikin varautua ja ennakoida yhtä huolellisesti.

Koiraa voi jännittää ja pelottaa uuden vuoden juhlinnassa monet asiat, äänien ja paukkeen lisäksi mm. ilotulitteiden välke, ruudin haju, ihmisten paljous ja alkoholi ja sen aiheuttamat asiat esim. ihmisten yllättävä käyttäytyminen. Peloilla on myös taipumus laajentua eli koira alkaa pelätä ukkosta tai yhdistää säikähdyksen ohi menevään autoon tai lapseen jne. Ja sitten ihmetellään koiran käytöstä kun ei se ennen ole pelännyt.

Koiran pelko voi näkyä monella tavalla ja eri tasoisesti esim. pelkohaukku, rauhoittavat eleet, sijaistoiminnot, piiloutuminen, pakeneminen, jähmettyminen, hyökkäily, hilseily, voimakas läähätys ja kuolaaminen. Jos koira ei syö eikä sille kelpaa makupalat on myös yksi merkki stressistä ja pelosta. Pelot ovat myös vaativia hoidettavia eli ENNAKOI. 

Minulla on myös omakohtaista kokemusta uuden vuoden peloista koiralla ja myös pelon laajenemisesta. Ensimmäinen koirani, berniurokseni, oli nuorena hyvin itsevarma koira, se ei pelännyt paukkeita eikä muutakaan. Kunnes kerran yhtäkkiä vaan, alkoikin reagoimaan paukkupapatteihin, joita vielä siihen aikaan sai ostaa milloin vaan ja paukutella milloin vaan. Koska en muista mitään tilannetta, jossa olisi oltu yhdessä ja koira säikähtänyt, arvelin että se olisi takapihalla yksin ollessa säikähtänyt eli joku lähellä pamauttanut, ja pelko jäänyt siitä. No, siitä pelko alkoi lisääntyä, uusi vuosi, ukkoset ja lopulta koira pelkäsi kännykän pimeässä vilkkuvaa valoa. Yksi uusi vuosi koira sai eläinlääkäriltä lääkettä ja se vuoden vaihde menikin hyvin, mutta seuraavana vuonna ei enää auttanut.

Toisaalta muistan yhden narttubernini, herkkä ja pehmeä koira. Kun pamahti, se vilkaisi minua. Minä haukottelin näyttävästi ja koira laittoi takaisin nukkumaan. Sama toistui muutaman kerran. Tälle koiralle riitti minun käytökseni ja se rauhoittui siitä.


Laitan tähän vielä ihan luvallisesti lainattu Pirkanmaan Etsijäkoirien tiedote:

"Ilotulitteet eivät ole lemmikkisi ilo!
"Ei se ennen ole raketteja pelännyt!" Ensikohtaaminen karkurin omistajan kanssa alkaa harmittavan usein näillä sanoilla. Uusivuosi on etsijäkoirille kiireistä aikaa; karkaustilastoihin nousee vuoden vaihteessa piikki ja päivystyspuhelin saattaa soida yötä myöten. Kun ruudin katkua on vielä juhlien jäljiltä ilmassa, ovat ensimmäiset koirakot jo etsintähommissa. Tyypillisin uudenvuodenkarkuri on tosiaan koira, joka ei ole aiemmin pelännyt ilotulitteita tai ole muutoinkaan ääniherkkä. Tämän vuoksi omistajalla on luottoa ulkoiluttaa koiraa aikana, jolloin raketteja saa ampua. Vaikka kaukana taivaalla poksahtelevat ja viheltävät raketit eivät aiheuttaisi näkyvää pelkoreaktiota koirassa, niin ikävä kyllä ilotulitteiden kanssa sattuu ja tapahtuu asioita, jotka eivät aina ole oman hallinnan piirissä. Naapurista lähetetty raketti osoittautuukin suutariksi ja kaartaa laiskan lentoratansa suoraan pihaan, josta olet juuri lähdössä koiran kanssa lenkille. Tai asuinalueesi juniorikansa kokeilee rajojaan rooman kynttilöiden kanssa ja ampuu niin sanotusti "tulta munille". Ikävä kyllä, todellisia tilanteita, jotka ovat päättyneet koiran paniikinomaiseen karkaamiseen. Koiran, joka ei ole aiempina vuosina tai edes illan aiemmalla lenkillä pelännyt pauketta.

Ilotulituksen tuoksinnassa paniikissa karkuun päässyt lemmikki on yksi haastavimmista tapauksista etsintöjen kannalta. Pelkoreaktio on säikähtäneellä voimakas, eikä tilannetta helpota se tosiasia, että pauke jatkuu pahimmassa tapauksessa vielä tunteja. Näin ollen, lemmikin on käytännössä mahdoton päästä karkuun pelon todellista aiheuttajaa eli ääntä. Tällaisessa tapauksessa on tavanomaista, että karkuri ratkaisee tilanteen joko jatkamalla päätöntä pakenemista niin kauan kuin jalat kantaa tai piiloutumalla lamaantuneena aloilleen. Molemmat tilanteet ovat näköhavaintojen saamisen kannalta erittäin haasteellisia. Pitkälle ennättänyt karkuri on pahimmassa tapauksessa jo kilometrien päässä laajastakin laputusalueesta ja piilossaan kyyhöttävästä eläimestä ei tehokkaallakaan laputtamisella saada havaintoja. Karkurin kotiin saamisessa näköhavaintojen merkitys on erittäin suuri. Ilman niitä etsinnät vastaa vanhan kansan sanontaa neulan hakemisesta heinäsuovasta. Jos näköhavaintoja ei tehokkaasta laputuksesta huolimatta saada, on etsijäkoiran aika astua mukaan kuvioon.

Tunnistusjäljestävän etsijäkoiran käyttö ei itsessään ole mikään taika-avain, jonka avulla karkuri löydetään piilostaan. Etsijäkoira ilmaisee suuntaa ja rajaa aluetta tarkempaa laputusta ja ruokintaa varten.
Etsijäkoirien kanssa työskentelevät toivovat joka vuosi, ettei uudenvuoden jäljiltä tarvitsisi lähteä etsintäkeikoille ja sen vuoksi pyrimme tekemään lemmikkien omistajille ennaltaehkäisevää tiedotustyötä uudenvuoden riskeistä. Kuten alussa selvisi, eniten riskien hallintaa tarvitsevat omistajat, joiden lemmikillä ei ole aiempaa taipumusta ääniherkkyyteen. Paukkuarkojen eläinten omistajat osaavat paremmin varautua lemmikkinsä erityisiin tarpeisiin uudenvuoden rytkeessä. Puolihuolimattomuus ja vähättelevä asenne kostautuu pahimman kautta tavalla, jollaista ei toivoisi kenellekään lemmikinomistajalle.

Lain mukaan ilotulitteita saa ampua uudenvuodenaattoillasta klo 18 uudenvuodenpäivään klo 02. Tähän väliin ajoittuu juhlinnan kuumeisin paukuttelu, joten sinä aikana on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta. Mikäli mahdollista, lemmikki olisi hyvä pitää sisätiloissa tuona aikana. Terve koira pystyy vaivattomasti pidättämään kyseisen ajan, joten yöpissalla voi käydä kun sankin savu alkaa hälventyä. Lemmikille voi olla miellyttävää järjestää ajanvietettä esimerkiksi koiralle luun tai kissalle aktivointilelun merkeissä, eikä pienestä taustaäänestäkään (musiikki, TV) ole haittaa peittämään jatkuvaa pauketta. Jos vaikuttaa siltä, että lemmikki noteeraa ulkoa kantautuvaa pauketta, on ovista kulkiessa oltava erityisen varovainen.

Ikävä kyllä, on enemmän kuin tavallista, että paukuttelu alkaa jo ennen iltakuutta ja jatkuu läpi yön. Niinpä varotoimista huolimatta on mahdollista, että lemmikki säikähtää rakettia ja pääsee karkuun. Mikäli näin tapahtuu, on hyvä pitää mielessä muutamia tärkeitä ja hyödyllisiä ohjenuoria:
-Pirkanmaan Etsijäkoirat (vuoden 2016 alusta alkaen Suomen Etsijäkoirat) päivystää läpi uudenvuoden, joten puhelinpäivystäjältä on mahdollista saada neuvoa ja tukea jo yön aikana. Kun oma lemmikki on karkuteillä, on hätä ja paniikki omistajallakin usein niin suuri, ettei järkevä toiminta ota onnistuakseen. Sen vuoksi ei kannata epäröidä ottaa yhteyttä päivystysnumeroon 040 9685 985.
-Kun lemmikki katoaa, on katoamispaikalle hyvä jättää tuttua hajua (omistajan vaate, lemmikin peti tai lelu) ja jonkin verran ruokaa
-Jos mahdollista, kannattaa reitti karkaamispaikalle pitää avoimena (pihaportti, ovi eteiseen/rappuun/autotalliin tms. suojaan)
-Pelästyneen eläimen perässä ei saa juosta, eikä sitä ole hyvä etsiä suurella ihmisjoukolla. Mikäli lähipiiri tarjoaa apuaan, kannattaa apukäsiäpareja käyttää katoamisilmoitusten jakamiseen.
-Laita kadonneesta ilmoitus www.karkurit.fi – sivuille
-Jos karkulainen on näköetäisyydellä, on sille annettava mahdollisuus lähestyä itse omistajaa/kiinniottajaa. Käyttäydy rauhallisesti, kyykisty kylki karkulaista kohden ja jutustele rauhoittavasti. Namipussin tai lelun rapistelu saattaa myös houkuttaa lemmikkiä.
-Vahingon varalta on järkevää ottaa lemmikistä ominaishajua talteen. Harjaamisen yhteydessä voi karvatupsun säilöä puhtaaseen, kuivaan lasipurkkiin tai suljettavaan muovipussiin. Erillisten hajujen talteen ottaminen on erityisen järkevää talouksissa, joissa on useampi lemmikki.
Vaikka uusivuosi on riskialtis juhla lemmikinomistajille, voi siitä nauttia kun pitää mielessä muutamia lemmikin kannalta tärkeitä toimintatapoja. Pirkanmaan Etsijäkoirat toivottavat turvallista vuodenvaihdetta ja ikimuistoisia hetkiä lemmikkienne kanssa vuodelle 2016!" ( Lähde: Pirkanmaan etsijäkoirat ry, kirjoittanut: Laura Lautanen)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti